OPINTOKLUBI

Yhteisön blogi opiskelemisesta, oppimisesta ja tuetusta opiskelusta

Tunnemyrskyssä läpi opintojen

Eräänä päivänä työvalmentaja kysyi minulta mahdollista kiinnostusta kouluttautua päihdetyöntekijäksi. Kiinnostuin, perehdyin hieman netissä siihen, mitä opintoja päihdetyön ammattitutkintoon kuuluu ja päätin epäröimättä lähteä työvalmentajan opiskelukaveriksi.

Ennen opintoja valmistauduin psyykkisesti opiskeluihin. Tähän liittyi, että tarkistin, onko kaikki muut asiat elämässä siinä kunnossa, että voin jättää ne. Pohdin, miten hoidan arjen muut asiat ja ihan konkreettisesti muokkasin kalenteriani niin, että opinnot ja kaikki muu mahtuivat viikkoon. Valmistautumiseen liittyi myös ihan käytännön asioita kuten opiskeluvälineiden hankintaa.

Kumma kyllä, opintojen alku ei kuitenkaan mietityttänyt minua yhtään. Itse aloitus tuntui vain hyvältä. Minulla oli luottamus siihen, että selviän. Luottamusta sain siitä, että olin selvittänyt netistä tutkintoon liittyviä asioita. Opintoasiat tuntuivat tutuilta, selkeiltä ja mittasuhteiltaan sopivilta.

Kun opinnot alkoivat syksyllä 2016, oli aloitus jännittävä; oli paljon uutta asiaa, kohtasin uusia ihmisiä uusissa ympäristöissä. Vaikka alussa koin vahvaa positiivista latausta opintojen aloittamisesta, koin myös vahvaa negatiivista latausta, sillä kaikki uudet asiat ovat minulle stressitekijöitä.

Joulukuussa 2017 vointini heikkeni ja luottamus opinnoista selviämiseen katosi. Asiat rupesivat kasaantumaan. Jälkiviisaana suosittelen, ettei asioiden kanssa kannata jäädä yksin vaan kannattaa jättää itselleen sopivia takaportteja ajoissa. Minulle tällaisessa tilanteessa olisi tärkeää, että on ihmisiä, joiden kanssa jakaa ajatuksia ja jotka ymmärtävät tilanteen. Aluksi minulla ei niitä ihmisiä ollut.

Henkisesti minulle on hyvä valmistautua etukäteen siihen, että suunnitelmat tulevat muuttumaan ja ettei se ole epäonnistumista vaan osa pitkäjänteistä prosessia. Jossain kohtaa voi joutua ottamaan apua vastaan ja ehkäpä hyväksymään oman voimattomuutensa. Voi olla hyvä miettiä, millä itsensä palkitsee ja toisaalta millä irroittaa itsensä arjesta, jolla ehtii palautumaan.

Minä jouduin joulukuussa lykkäämään suunniteltuja näyttöjä. En jaksanut ruveta avaamaan näytön suorittamiseen liittyvää prosessia. Se tuntui vuoren korkuiselta, koska se oli minulle tuntematonta enkä tiennyt, miten sitä työstää. En tiennyt miten kirjoittaa suunnitelmaa, joten kynnys aloittaa nousi korkeaksi. Yllätyin, koska olen suorittanut perustutkinnon näyttöjä mutta ammattitutkinnossa näytön suunnitelma tuntuikin paljon vaativammalta. Lisäksi tukiverkkooni kuuluvaa kaksi henkilökunnan jäsentä lähti muualle töihin. Luottamukseni omaan selviämiseeni katosi.

Motivaationi yrittää viedä opinnot loppuun ajoi minut etsimään toisenlaista tukea opintojen edistämiseen ja kysäisin opintovalmentajalta, olisiko hänellä aikaa katsoa opintojani yhdessä. Alkuvuodesta 2018 ryhdyimme työstämään ensimmäisen näytön suunnitelmaa. Pelkäsin ensimmäistä näyttöä mutta jännityksestä huolimatta myös helpotuksen tunne kulki mukana arviointikeskusteluun: ajattelin, että tämän jälkeen olen taas askeleen lähempänä valmistumista. Oli helpottavaa huomata, että näytössä käytettiin kieltä, jota ymmärsin – ei hankalaa muodollista ammattikieltä.

Ensimmäinen onnistunut näyttö madalsi kynnystä ja antoi minulle uskoa seuraavien näyttöjen suorittamiseen. Kuitenkin keväällä kolmen näytön menestyksekäs suorittaminen väsytti niin paljon, että viimeistä neljättä näyttöä edeltävän työharjoittelujakson siirsin kesäkuulle. Viimeinen arviontikeskustelu siirtyi samalla elokuulle. Jouduin muuttamaan suunnitelmaani.

Viimeistä näyttöä edelsi hyvin intensiivinen työskentelyjakso. Elämääni ei mahtunut juuri muuta. Kehittelin tekstiä yötä päivää. Olisin halunnut ajatella muuta mutta en pystynyt. Stressitasoni oli äärimmäisen korkea. Jotta pystyy tällaista kuormitusta sietämään on oltava stressinhallintakeinoja! Tällaisessa tilanteessa on hyvä huomata, että apua saa ottaa vastaan eikä se tee ihmisestä huonompaa. Apua siis pitää myös osata ottaa vastaan.

Minua hieman helpotti, että oli deadline tiedossa. Lisäksi melonta piti minut hengissä, merellä sain liikuntaa ja raitista ilmaa. Lisäksi melominen vaati niin paljon keskittymistä, että ahdistavat ajatukset jäivät kokonaan pois. Minulle oli todella tärkeää, että minulla oli jotain muutakin kuin vain opinnot, vaikka sen lisäksi en muuta jaksanutkaan!

Vaikeassa tilanteessa jo tietoisuus siitä, että on olemassa tukea helpotti minua. Se, että jonkun kanssa sai puhua opinnoista ja opiskelemisesta. Konkreettinen tuki, että sain istua alas työstämään tekstiä alkuun opintovalmentajan kanssa, oli vielä tärkeämpää.

Kun viimeinen näyttö oli hyväksytty, iski väsymys minuun totaalisesti. Heti näytön jälkeen en jaksanut edes kahvikuppia juoda. Minuun iski tyhjyyden tunne. Pian sen jälkeen koin myös euforiaa opintojen loppuun saattamisesta, joka oli ristiriidassa samaan aikaan kokemani uupumuksen kanssa. Yllätyin, kuinka vahva väsymys onnistuneestakin suorituksesta voi olla. Onnistumisen tunne stressasi. Uupumus syveni masennukseksi, jolloin tyhjyydestä ei ollutkaan nousua.

Masentunutta vaihetta kesti parisen kuukautta. Pidin kiinni arjen rutiineista, yritin säilyttää unirytmiä ja pitää kiinni siitä, etten jämähdä sohvalle. Eihän se masennustani parantanut mutta teki elämäni helpommaksi. Kesken synkkää kautta minulle tuli kirje kotiin: tutkintotodistus! Todistuksen saapumisessa konkretisoitui, että nyt opintoni ovat ohitse ja tunne siitä piristi minua! Nyt kun on aikaa on kulunut, alan olla tyytyväinen itseeni ja suoritukseeni.

Näin jälkeenpäin ajateltuna urakka oli suurempi kuin kuvittelin. Mielestäni oppilaitos olisi voinut tukea opintojen suorittamista käymällä hieman konkreettisemmin läpi, mitä näyttötutkintoon sisältyy. Lähiopiskelupäiviä opinnoissa oli muistaakseni kahdeksan, minua olisi auttanut, mikäli niitä olisi ollut 1-2 enemmän ja edes yhtenä niistä olisi käsitelty näyttöön valmistautumista, sen antamista ja myös mitä arviointikeskusteluun sisältyy.

Opintoihini liittyy monenlaisia tunteita ja ajatuksia mutta kuitenkin päällimmäisenä mielessäni opintojen loppuun saattaminen on iso positiivinen asia elämässäni.

Sami 🦊nen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: