OPINTOKLUBI

Yhteisön blogi opiskelemisesta, oppimisesta ja tuetusta opiskelusta

Merkonomin kokemus työkokeilusta

Elettiin helmikuuta 2015 kun työkokeiluni pääsi lentoon. Olin päättänyt yhteistyökumppanikseni Kelan tarjoamista kolmesta vaihtoehdosta Kuntoutussäätiön, joka sijaitsee Helsingin Malminkartanossa. Työkokeilun kolme ensimmäistä päivää kuluivat Kuntoutussäätiöllä, jossa useamman henkilön työryhmä kartoitti kanssani lähtötilannetta ja etsi kanssani työkokeilupaikkaa. Päivät muodostuivat kahdenkeskisistä tapaamisista, minulle ilmaisista lounaista ja itsekseni vietystä pohdinta-ajoista tehtävien parissa.

Ensimmäisenä aamuna olin jännittynyt ja stressaantunut, kun en tiennyt mitä odottaa ja vastassa oli vieraita ihmisiä. Näiden päälle piti matkustaa aikaisin aamulla bussilla tuntematon reitti paikkaan, jota en osannut kartalta hahmottaa. Perille päästyäni ulko-ovet löytyivät helposti, mutta vastaanottajaani ei näkynyt kellon lyödessä aikaa. Päätin soittaa kutsussa olleeseen puhelinnumeroon ja vastannut sihteeri sai mieltäni rauhoitettua.

Kolme päivääni Kuntoutussäätiöllä kului saamani lukujärjestyksen mukaan. Tapasin lääkärin, psykologin, sosionomin ja työelämän asiantuntijan, josta tuli minulle vankka kiinnekohta ja yhteyshenkilö koko työkokeilun läpi. Minulla oli myös paljon aikaa olla itsekseni ja ajatusteni kanssa tehden annettuja papereita. Päivät tuntuivat pitkiltä, koska olin vieraassa paikassa täysin itsekseni. Lisäkseni ei ollut toista työkokeilunsa aloittavaa ihmistä, jonka kanssa olisi voinut olla mukavaa pallotella ajatuksiaan vallitsevasta tilanteesta. Olisimme myös voineet mennä yhdessä lounaalle, joka oli yllätyksekseni erittäin laadukasta ja herkullista. Jopa minun kaltaiseni nirppanokka sai syötyä vatsansa täyteen.

Kuntoutussäätiön työntekijät auttoivat minua pohtimaan ja etsimään työpaikkaa työkokeiluani varten. Työelämän asiantuntija kertoi mahdollisuudesta tehdä kokeilu useammassa työpaikassa. Toiveeni oli, että saisin koko puolikkaan vuoden olla samassa työpaikassa ja varmaan toiveeni takia tulimme etsineeksi vain yhden työpaikan. Olen koulutukseltani merkonomi ja se loi pohjan etsiä töitä toimistoympäristöistä. Kävimme läpi useita tilitoimistoja ja joitakin kouluja, koska molemmista minulla oli positiivisia työkokemuksia. Kaikki reilut kymmenen tilitoimistoa antoivat kieltävän vastauksen tiedusteluuni ja se alkoi syömään itsevarmuuttani ja energiaani. Onneksi sosionomi tuli avukseni ja soitti työnantajia läpi kunnes hän sai  osuman: Entinen kouluni tarvitsi akuutisti ylimääräisiä käsiä purkamaan ruuhkaa toimistotöissä.

Työhaastatteluun mennessäni sain huomata haastavaksi löytää sopiva reitti kotoa koululle. Lopulta valitsin kulkureitikseni kaksi ratikkaa. Haastatteluun mennessäni minulla oli jännä tunne, kun käytävät sinällään olivat tuttuja, mutta paljon oli myös eri tavalla. Esimerkiksi ala-aulaan oli tullut istuma-alueita, tupakkapaikka oli poistettu käytöstä ja ruokala oli saanut uuden ulkoasun. Määränpääni  toimistoon onneksi löytyi suhteellisen helposti ja kyseisen toimiston molemmat työntekijät haastattelivat minut. Tunnelma oli täsmällinen mutta rempseä ja tuntui kuin mitään ei olisi jäänyt epäselväksi. Olin innoissani, sillä tulevat työtehtäväni kuulostivat mielenkiintoisilta ja olimme tehneet sopimuksen työkokeilusta. Onnellisena lähdin ratikalle kotia kohti. Kotimatkalla onnen tunteeseen kuitenkin tuli kolhu, kun puolisoni soitti minulle: sukulaislapsi oli kuollut 20-vuotiaana nuoren rattijuopon ajettua auton perään. Onnen tunteeni uutisen kuullessani muuttuivat raivoksi, loukkaantuneeksi, suruksi ja huoleksi. Olin raivoissani ja loukkaantunut, koska koin kauniin onnenhetkeni varastettavan minulta. Suru ja huoli tulivat ajatellessani menehtyneen läheisiä ja sukulaisia, jotka tunsivat kuolleen todella hyvin ja olivat varttuneet hänen kanssaan. Joitakin viikkoja myöhemmin vietetyt hautajaiset tulivat olemaan elämäni kauneimmat hautajaiset, sillä nuoret surijat toivat paljon uutta ja tuoretta lähestymistapaa kangistuneisiin hautajaiskaavoihin.

Työkokeiluni entisessä koulussani lähti mukavasti käyntiin. Olin innoissani ja motivoitunut tekemään ja näyttämään taitoni. Ongelmia kuitenkin alkoi kehkeytymään. Varmaan ensimmäinen rasite oli taitoni pysyä aikataulussa. Taidan siis olla aika boheemi mitä tulee ajankäyttöön ja näin ollen en osannut olla työpisteelläni koulun täsmällisyydellä. Saatoin helposti olla kymmenestä 20 minuuttiin myöhässä, mutta halusin huomioida myöhästymiseni pidentämällä työpäivääni jotta sain sovitun tuntimäärän pulkkaan. Matkan varrella minua kehotettiinkin lähtemään töistä työajan päättyessä vaikka olisin tullut myöhässä töihin. Myös tupakointini oli kompastuskivi; työpäivän aikana käymäni yksi tai kaksi tupakkataukoa olivat liikaa. Jos he olisivat tienneet, että poltan, en olisi saanut heidän savuttomasta oppilaitoksestaan työkokeilupaikkaa. Viikkojen kuluessa aloin tuntemaan vastenmielisyyttä ja haluttomuutta mennä töihin, vaikka työtehtävät olivat mielekkäitä. Parisuhteeni sai myös osuutensa epämiellyttävästä olostani, sillä riitelimme poikkeuksellisen paljon enemmän. Ratkaisuksi tilanteeseen Kuntoutussäätiön kanssa teimme virallisesti päätöksen, että työaikani lyhennettiin kuudesta tunnista viiteen tuntiin, mutta se ei helpottanut tilannetta. Kesälomien alkaessa työni koululla loppui ja tuolloin sain myös tietää syyn epämääräiselle pahalle ololleni: heillä oli ollut vast’ikään yt-neuvottelut, jonka tuloksena oppilaitoksesta moni työntekijä oli joutunut lähtemään. Olisin erittäin kiitollinen jos en koskaan enää tulevaisuudessa joutuisi kestämään yt-neuvotteluiden jälkimaininkeja työyhteisössä, sillä se heikensi mielenterveyteni tasoa huomattavasti.

Kesän koittaessa olin enemmän kuin huojentunut vastaan tulleesta tauosta. Olisin halunnut lopettaa työkokeiluni kesken, sillä oppilaitoksesta saamani työkokemus kertoi minulle, etten ollut valmis työelämän raakaan maailmaan. Tunsin, etten vain sopinut työelämän vaatimuksiin. Tulinkin epätoivoiseksi, kun Kuntoutussäätiöltä otettiin kesän jälkeen taas yhteyttä ja minun piti taas mennä Kuntoutussäätiölle etsimään seuraavaa työkokeilupaikkaa vielä kahdeksi viikoksi. Lopulta apu löytyi meidän klubitalolta, kun opintovalmenjamme hyödynsi kontaktejaan yritysmaailmaan ja löysi minulle työpaikan Valmennuskeskus Publicista, joka sijaitsee Kaapelitehtaan vieressä. Nimi oli täysin vieras eikä sanonut minulle mitään mennessäni  haastatteluun.

Kokemus työkokeilun alkutaipaleesta loi tavanomaista suuremman jännityksen, joka ilmeni ahdistuneisuuden voimakkaampana pään nostona. Rakennuksen luokse päästyäni en meinannut löytää ulko-ovea ja jouduinkin pariin otteeseen soittamaan Publicin yhteyshenkilölle. Löysin perille ja jo haastattelutilanteessa sain huomata työyhteisön nuorekkaan ja rennon otteen. Yhteisön keski-ikä pyöri jossain 28-33 ikävuoden vaiheilla ja kaikki se turha pönötys oli kadoksissa. Tuntui siltä kuin he eivät olisi välittäneet kellosta ollenkaan, vaan he keskittyivät tekemään työnsä niin hyvin kuin osasivat suurella ylpeydellä.

Kuten entisessä opinahjossani, myös Valmennuskeskus Publicissa pääsin lounastamaan muun henkilökunnan kanssa Kaapelissa toimivaan herkulliseen lounasravintolaan. Hidas syömiseni saati tupakointini puhumattakaan boheemista ajanhallinnastani ei aiheutunut minkäänlaista kismaa tai sanomista. Pitkin työpäiviä nauru raikasi ja minäkin hiljakseni hymyilin heidän sanailuunsa. Tuntui siltä kuin olisin löytänyt itselleni ihanteellisen työyhteisön erinomaisen työmatkan päästä. Vaikka työkokeiluni päättyessä elettiin vasta alkusyksyä, sain heiltä läksiäislahjan. Harvassa on tilanteet kun minä liikutun lähes sanattomaksi, mutta heidän kiitoksensa saa hymyn ja liikutuksen minussa aikaan vielä nytkin tätä kirjoittaessani puoli vuotta myöhemmin.

Työkokeilun tarkoituksena on mitata sairastuneen henkilön työkykyä. Sitä myös saatiin kohdallani erinomaisesti mitattua, koska sain olla kahdessa niin erilaisessa työpaikassa kohdaten niin erilaiset työkulttuurit. Minä ja Kuntoutussäätiön tiimi saimme tuloksia tulkitessamme huomata, etten vielä kykene kuuden tunnin työpäiviin, vaan työpäiväni on oltava siitä lyhyempiä. Joinakin päivinä minulla ei ole edes nimeksi luottamusta, uskoa saati tahtoa siirtyä mielenterveyskuntoutujasta työntekijäksi tienaamaan paljon kaivattua rahaa. Toisinaan taas olen erittäin toiveikas työllistymiseni kanssa ja katselen ilmoituksia avoimista työpaikoista.

Sanna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tietoja

This entry was posted on 3 helmikuun, 2016 by in Ammatinvalinta, Työkokeilu, Yhteistyötahot.
%d bloggers like this: